Sukat on sillä makkaralla


Nämä makkarasukat päätyi jouluna lahjapakettiin. Lankana Seitsemän veljestä ja puikkoina taisi olla nro3 tai jotain sinne päin. Koska tein aika pitkät varret, kului lankaa kaksi kerää. Malli on Novitan sukkalehdestä, jonka olen lukenut ja neulonut jo miltei puhki. Näitä sukkia en ollut kokeillut aiemmin, ja itseasiassa tykkäsin lopputuloksesta enemmän kuin osasin odottaa. Lahjansaajakin oli tyytyväinen, mikä on tietysti pääasia. Sukkia oli kivaa tehdä, vaikka sokkona koon arviointi on aina hankalaa. Neuloinkin ensin yhden liian pienen sukan, jonka päädyin purkamaan. Neuloessani olen rasittavan perfektionistinen, pieninkin moka on korjattava ja olen useammin kuin kerran päätynyt purkamaan koko työn. Yleensä vaiva kuitenkin kannattaa.

Tällä hetkellä puikoilla odottaa ainakin vauvan paitapeitto, joogasukat ja kaulahuivi. Paitapeiton kohdalla loppui lanka, joogasukkia neuloessa kadotin yhden puikoista ja kaulahuivin olen purkanut jo kolmesti aloituspisteeseen. Tällainen vuoden aloitus täällä. Onneksi on vielä joulusuklaata lohduttamassa. Taidankin käpertyä lämpimään kainaloon ja laittaa leffan pyörimään. Ehkä se kaulahuivi etenisi edes sentin siinä samalla. 

-Henna

6 kommenttia:

  1. Hei, kiitos käynnistäsi blogissani. Tulin vastavierailulle ja päätin ruveta seuraamaan :-)
    Kivat on nuo makkarasukkaset :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! Mahtavaa, ootkin ensimmäinen seuraaja! Huippua!

      Poista
  2. Ihanat sukat! Jään mielenkiinnolla odottamaan, miltä näyttää vauvan paitapeitto. En nimittäin ole kuullut sellaisesta koskaan aiemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paitapeitto on käytännössä peitto jossa on hihat! Sain sen itseasiassa eilen päättelyä vaille valmiiksi, joten toivottavasti ensi viikolla saan kuvia tänne blogin puolellekin:) harmiksi ei oo vasn ketään vauvaa jonka päälle sen voisi pukea. Ehkä yritän asetella sen jonkun pehmolelun niskaan :D

      Poista
  3. Heippa. Tulin vastavierailulle ku näin, että olit osallistunut arvontaan. Kivan näköinen blogi ja samanlaiset tavoitteet kuin minullakin. Ja mä olen myös aivan liian perfektionisti - mutta niin se vain on, että ne valmiit työt jää sitten pitämättömänä kaapin perälle jos ne ei ole niin kuin haluan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja niinpä, eihän sitä kaupastakaan osta väärän kokoista tai virheellistä tuotetta!

      Poista