Tammikuun viimeinen perjantai


1. Lankainventaario.
Mulla ei ollut mitään käsitystä mitä kaikkea lankakorini on niellyt joten ryhdyin tutkimushommiin. Suurin osa langoista on jotain ihme jämiä tai sitten muuten vaan outoja tai hassun värisiä. Nyt näille pitäisi kai löytää jokin käyttötarkoitus tai laittaa kiertoon. Tahtoisin omasta lankavarastostani minun näköiseni. Nyt tämä on lähinmä yksi iso sotku.
2. Mahtava kirppislöytö.
Kävin Kouvolan Fidassa viikko tai kaksi sitten ja ilokseni ikkunoita koristivat 'kaikki tuotteet -50%' -julisteet. Mukaan tarttui mm. tämä korkkitarjotin.
3. Mahtava kirppislöytö 2.
Olen jo pidemmän aikaa etsinyt sopivaa kukkapöytää/telinettä ikkunani alle. Viime viikonloppuna löysin tämän Lahden Fidasta. Koska päästiin autokyydillä takaisin Kouvolaan, raahasin tämän mielelläni mukaan. Nyt ainakin peikonlehti on löytänyt kodin sen ylätasolta. Alataso on vielä tyhjillään, mutta ehkäpä sekin saa vielä täytettä.
4. Purkukasa.
Siivosin myös keskeneräisten töiden laatiikkoani. Sieltä löytyi yhtä sun toista tekelettä. Osa pääsee toivottavasti jossain vaiheessa tiensä päähän valmiina töinä, mutta nämä yksilöt päätyivät purkukasaan. Tässä on joskus kauan sitten tehtyjä töitä: sukka, lapanen, säärystin, epämääräinen musta suikula (????), vajaa sukan varsi, puolikas sukka ja vajaaksi jäänyt matto.

Viime viikolla tuhat sivunkatselua meni rikki ja teitä lukijoitakin on ilmestynyt kaikenkaikkiaan yli kymmenen! Hurjaa ja iso kiitos! Kiitoksia myös satunnaisille kävijöille ja tietysti kommentoijille, huippua! Minä lähden aloittelemaan viikonloppua työpaikan pippaloilla ja huomenna jatkan juhlintaa Helsingissä Pimeyden levyjulkkarikeikan, hotelliyön ja brunssin merkeissä. Taidanpa pistäytyä myös muutamassa pääkaupungin lankapuodissakin! Jos teiltä löytyy vinkkejä missä käydä Helsingissä syömässä, kahvilla (ja kakulla) tai tekemässä ylipäätään mitä vaan niin vinkkailkaa, meillä on suunnitelmat vielä auki!
Ihanaa viikonloppua!
-Henna

16 kommenttia:

  1. Ihana kukkapöytä! minulla on maalla ihana retro kukkapöytä, kukat vain puuttuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sunkin pöytä löytää vielä kukkansa :)

      Poista
  2. Upeat löytö tuo kukkapöytä.
    Tuo keskentekosten kasa tuntyy kovin tutlta, mutta onneksi ne voi purkaa, ja tehdä uudelleen ja taas purkaa ja tehdä :)
    Mukavaa Hesan reissua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep purkuun vaan ja uutta tulille! Kiitos:)

      Poista
    2. Kuulostaa tutulta, nimim. Ei varmaan ikinä tarvitse ostaa lankaa, kun on kerran ostanut transformer-lankaa..

      Poista
  3. Ihania kirpparilöytöjä. Ja tuo lankavarasto on vielä ihan maltillinen. Se on ihan hyvä elämänfilosofia, että kaikki virtaa. Lanka mustaksi epämääräiseksi suikulaksi, ja sitten keräksi, ja taas joksikin uudeksi. Ja tulipahan mieleen sellainenkin lohduttava ajatus, että kun asuu (onneksi) täällä peräkylillä, niin ei ole ongelmia kahvilan ja ruokapaikan valinnassa, niitä kun ei ole, ellei sitä ainoaa grillikipsaa lasketa (ja ehkä sitä ei lasketa). Nautinollista Hesan reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Juu kyllä meikäläinen on sellainen pikkukaupungin tyttö. Helsingissä iskee yleensä viimeistään toisen päivän kohdalla ahdistus ihmismäärästä ja kaiken muunkin paljoudesta. Mutta näin pieninä annoksina kelpaa nautiskella:)

      Poista
  4. Tykkäsin hirmuisesti tästä postauksesta! :) Ja hei samaistun tuohon tilanteeseen kun jostain nurkasta löytyy kasa purkutuomion saavia tekeleitä. Juuri pari viikkoa sitten purin pari vanhaa, outoa pipoa joista toinen oli liian iso ja löysä ja toisessa aivan hillittömän kokoinen tupsu. Mitäköhän olen sitä tehdessä miettinyt, siihenhän olisi pitänyt kiinnittää otsaan joku paino ettei koko hattu olisi käytössä pudonnut maahan hupsun painosta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitoksia, ajattelin että välillä on kivaa tehdä tällaisia räpsy postauksia, kun aina ei sitä valmista synny vaan kaikki on kesken. Ja joskus tosiaan vaan löytää noita töitä jotka ovat aivan susia jo syntyessään! Mitä lie mielen oikkuja!

      Poista
  5. Kyllä tuo sun lankavarasto on paljon hallittavampi ja sillä tavalla kivampi. Blogisi vaikuttaa muutenkin kivalta, kiva kun kävit vierailulla, että saan sinut seurantalistalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu hallussa on vielä toistaiseksi ainakin. Harmi vaan kun monet langoista on sellaisia, että ei ole mitään haisua mitä niistä voi tehdä. Mutta mukavaa jos jäät seurailemaan!

      Poista
  6. Toivottavasti keksit langoille käyttöä.
    Blogissani on muuten sinulle haaste, jos haluat lähteä mukaan, käy kurkkaamassa uusin postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu jotain on jo tulollaan ja toivottavasti loputkin löytää paikkansa! Kiitos haasteesta, pitääkin käydä kurkkaamassa :)

      Poista
  7. Sinulle on haaste mun blogissa, käypäs kurkkaamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, huomasin just kommentoinnin jälkeen ylemmästä kommentista, että sinuthan olikin jo haastettu, mutta eihän se mitään :D

      Poista
    2. Oho noniin nyt on varmaan pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja toteuttaa :)

      Poista