Voi plääh.
Sain äidiltäni ennen joulua Jonna Hietalan Kerällä -kirjan. Se on täynnä huippukivoja ohjeita, mutta kun ensimmäisenä vastaan tuli turbaanipipo, jota olin jo pitkään ollut vailla, oli selvää mistä aloittaa. Ohje oli helppoakin helpompi, juuri passeli joulupäivien rentoiluun.
Hurraa!
Muttamutta.
Valitsen lankani yleensä fiilispohjalta. Koska Prisman lankavalikoima oli rajallinen, päädyin kerään Novitan Joki-lankaa. 100% villaa, ihanan harmaata ja pehmeää. Puikkoina vitosen bambupuikot.
Loistavaa.
Lähtötilanne ihanteellinen, mutta mitäs sitten. Omaan makuun liian paksut puikot ja hahtuvainen lanka tuottivat hankaluuksia muka helpolta vaikuttaneen puolipatenttineuloksen kanssa. Ensimmäiset kaksikymmentä senttiä olivat pelkkää hampaiden kiristelyä, kunnes pääsin lopulta kärryille hommasta. Jouluaattoyönä lanka loppui kuitenkin kesken. Lisää irvistelyä ja kirosanoja. Uhkasin murtautua lähimmän tavaratalon lankahyllylle, mutta sain hillittyä itseni ja siirsin vastahakoisesti pipon odottamaan pyhien päättymistä. Kun sitten sain toisen kerän lankaa hyppysiini, valmistui pipo samana iltana.
Tämä turbaani neulotaan tasona, jonka jälkeen asetellaan päähän ja ommellaan lopulliseen muotoonsa. Asetteluvaihe tuntui vaikealta. Kirjan ohjeet olivat mielestäni ympäripyöreitä tai sitten minä olin vain yksinkertaisen tyhmä. Pari väärin ommeltua ja purettua yritystä myöhemmin pipo oli kuitenkin päässäni. Totesin kuitenkin, että lankani oli paljon ohuempaa, kuin ohjeen ja lopputulos oli siitä syystä hieman lattea. Itseäni häiritsee myös nuo "korvat" tuossa edessä. Nojaa. Onhan se ihanan lämmin ja menee paremman puutteessa, kunnes jaksan etsiä sopivamman langan ja yrittää uudestaan.
Mitä tästä opimme?
Luultavasti emme mitään.
-Henna
